Tämän takia lähdin ehdolle Vihreisiin

Minulla on pyörinyt jo kohta 10 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti päässäni sellainen kuvitteellinen tilanne, jossa ollaan noin vuodessa 2040 ja parikymppiset lapseni kysyvät minulta: “Mitä te teitte ilmastonmuutoksen torjumiseksi silloin, kun oli vielä mahdollista tehdä jotain?” Ja pelkistetysti tuo on se kela, joka on kannustanut minut tekemään elämäntyyliini kaikki ne muutokset, mitä olen tehnyt, äänestämään vihreitä, liittymään puolueeseen, ja nyt lopulta tänä syksynä lähtemään ehdolle vaaleihin vihreänä ehdokkaana.

Pienyrittäjäperheen lapsena Kokoomuksen äänestäminen tuli nuorena aikuisena pitkään selkärangasta (vaikka näin jälkikäteen en kyllä tiedä, ajoiko kokoomus oikein koskaan pienyrittäjän asemaa). Viimeistään esikoiseni syntymä vuonna 2015 sai katseen kuitenkin kääntymään tulevaisuuteen ja siihen, millaisella maapallolla lapseni tulisi elämään – ja vuoden 2018 IPCC:n ilmastoraportti vahvisti puoluevalinnan. Minulla oli tuolloin 3-vuotias lapsi ja aloin pian sen jälkeen odottaa toista. Donald Trump toimi USA:n presidenttinä. Maailmantila ahdisti ja johti omassa arjessani moniin toimenpiteisiin: aloimme vähitellen syödä perheenä merkittävästi kasvispainotteisemmin, lopetin toistaiseksi lentämisen ja karsin uuden tavaran ostamista. Ja muutuin uskolliseksi Vihreiden äänestäjäksi.

Olen työskennellyt suuren osan tähänastisesta työurastani tutkijana ja opettajana teknillisessä yliopistossa, ja näihin asioihin varmaankin kiteytyy myös ydinasiat ilmastoahdistuksestani: Minulla ei ole ollut mitään syytä kyseenalaistaa alansa huippututkijoiden näkemyksiä ilmaston tilanteesta tai nykyisen kehityksen potentiaalisista seurauksista, päinvastoin. Tiede ilmastonmuutoksen ja sen seurausten takana on siinä mielessä aukotonta, että kaikki yli 1.5 asteen lämpenemisestä seuraavat potentiaaliset kehityskulut ovat poikkeuksetta synkkiä ja tieteellisesti valitettavan uskottavia. Ja toisaalta: jos jotenkin taianomaisesti kävisikin niin, että skenaariot olisivat liioiteltuja, niin mitä meillä on hävittävää? Sitten ollaan luotu parempi maailma turhan takia vai?

Olen ehdolla Vihreissä, koska viime syksynä ilmastoahdistus ja eriarvoisuutta lisäävä hallituspolitiikka viimein kiehahti itselläni yli. Jo pidempään oli tuntunut, että omat sinänsä hyvät toimet kestävän elämän eteen eivät ole riittäviä. Vastaus lasten alussa esittämään kuvitteelliseen kysymykseen tuntui nololta: “Nooo, me syötiin kasvisruokaa, ei lennetty lentokoneilla ja kierrätettiin.” Minulle Vihreissä tärkeintä on usko tieteeseen kaikessa päätöksenteossa: niin ilmastoasioissa kuin kaikissa muissakin teemoissa.

Yhtä tärkeää on inhimillisyys ja empatia: en yksinkertaisesti ymmärrä, miksi politiikan pitäisi edistää sitä, että minulle, jolle selvästi on elämässä kasaantunut paljon hyväosaisuuden valttikortteja, pitäisi antaa entistä enemmän, ja niiltä, jotka on saaneet vähemmän tai joilta on jääneet kortit saamatta, pitäisi leikata. 

Ajatuksiini on varmasti vaikuttanut myös se, että oma mielenterveyteni on järkkynyt kahdesti viimeisen 10 vuoden aikana: ensin synnytyksen jälkeisen masennuksen, sitten työuupumuksen vuoksi. Ymmärrän sen kautta entistä paremmin, että yksilökeskeinen ajattelutapa, jossa jokainen on oman onnensa seppä, ja kuka vain voi omilla ansioillaan ja tarpeeksi töitä paiskimalla saavuttaa mitä vain, on pääosin mielikuvituksen tuotetta. Kaikille ei jaeta samanlaisia kortteja, ja on hyvinvointivaltion tehtävä pyrkiä tuomaan kaikki silti samalle lähtöviivalle. Ei tunnu kovin reilulta kilpailulta, jos osa meistä lähtee jo valmiiksi kierroksen tai kaksi takamatkalta.