Hyvää valmistelua ja tutkittua tietoa – sanoissa vai teoissa?
Kyllä, itsekin kaipaisin hyvää valmistelua ja tutkittuun tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Valitettavasti sitä on tällä hallituskaudella näkynyt liian vähän.
Kokoomuksen pirkanmaalainen kansanedustaja kirjoittaa päivän Aamulehdessä populismin vastustamisesta ja päättää kirjoituksensa:
“Näinäkin aikoina politiikka on tavallisen ihmisen kannalta parasta silloin, kun se on vakaata ja ennustettavaa, virkamiesten hyvään valmisteluun ja tutkittuun tietoon perustuvaa päätöksentekoa.”
Samalla toinen kokoomuskansanedustaja jakaa somessa kuvaa itse X:ssä tekemästään kyselystä todisteena sille, että kansa kaipaa vielä lisää leikkauksia.
Kyllä, itsekin kaipaisin hyvää valmistelua ja tutkittuun tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Valitettavasti sitä on tällä hallituskaudella näkynyt liian vähän.
Oikeuskansleri tai lainsäädännön arviointineuvosto on joutunut toistuvasti huomauttamaan nykyistä hallitusta puutteellisesta valmistelusta, esimerkiksi sosiaaliturvan leikkauksissa, käännytyslaissa ja sosiaaliturvamuutoksissa. Lausuntoajat lakiesityksille ovat myös jatkuvasti niin lyhyitä, etteivät ne mahdollista kunnollista valmistelua.
Ja se tutkittu tieto, miten se on päätöksissä viime aikoina näkynyt?
Yhteisöveron alennus talouskasvun vauhdittamiseksi - tutkimustiedon vastainen
Kotitalousvähennyksen korotus työllisyyden lisäämiseksi - tutkimustiedon vastainen
Sote-järjestöjen STEA-rahoituksen leikkaukset säästöjen ja tuloksellisuuden kyseenalaistamisen nimissä - tutkimustiedon vastainen
Kela-korvausten korotus yksityislääkäreille jonojen purkamiseksi — tutkimustiedon vastainen Turpeen polton tukeminen - tutkitusti vastoin Suomen ilmastotavoitetta, johon hallitus on sitoutunut
Polttoaineverotuksen alentaminen - tutkitusti vastoin Suomen ilmastotavoitetta
Ajoneuvoveron alennus - tutkitusti vastoin Suomen ilmastotavoitetta
Työmatkavähennyksen omavastuun laskeminen - tutkitusti vastoin Suomen ilmastotavoitetta Kuntien valtionosuuksien leikkaukset - vastoin lupausta koulutuksen erityissuojelusta
Koulutusleikkaukset (yhteensä lähes 0,5 miljardia €) - vastoin lupausta koulutuksen erityissuojelusta, vastoin tutkimustietoa koulutuksen pitkän aikavälin tuottavuus- ja kasvuvaikutuksista Ja lopuksi:
Itseään EI VOI julistaa tutkitun tiedon puolustajaksi, jos tutkimustulokset kelpaavat vain silloin, kun ne tukevat omaa poliittista ideologiaa. Näin nykyhallitus jatkuvasti tekee.