Vaalit 2027
Vaaliteemat
Olen Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana 2027
Lähdin politiikkaan, jotta voisin sanoa lapsilleni että tein parhaani isojen kysymysten, kuten ilmastonmuutoksen ja eriarvoisuuden torjumiseksi.
Olen itsekin kohdannut vaikeuksia, saanut apua ja oppinut mitä tuki, toivo ja välittäminen voi merkitä. Nämä kokemukset antavat minulle voimaa käydä vaikeitakin poliittisia keskusteluja. Positiivisuus ja toivo kantaa. Haluan luoda sitä lisää yhteiskuntaamme.
Lupaan tehdä politiikkaa, joka kannustaa ja rohkaisee toimimaan, mutta ei unohda yksilöä niinä hetkinä kun siihen ei kykene. Emme voi enää siirtää isojen kysymysten ratkaisua myöhempään, ne tulee ratkoa nyt.
Toivon sinunkin toimivan parhaan tulevaisuuden eteen kykyjesi ja tilanteen mukaan. Jokainen teko merkitsee. Sinä olet tulevaisuus.
Johanna Kirjavainen
Vaaliteemani ovat
Turvallinen tulevaisuus jokaiselle
Turvallisuus syntyy siitä, että jokainen voi luottaa tulevaisuuteen. Rakennetaan Suomea, joka torjuu ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia, ehkäisee köyhyyttä ja syrjäytymistä sekä tarjoaa saavutettavat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille. Panostetaan lasten ja nuorten hyvinvointiin, vahvistetaan yhdenvertaisuutta ja kitketään rasismia, jotta jokainen voi tuntea kuuluvansa yhteiskuntaan. Turvallinen Suomi on maa, jossa apua saa ajoissa, ketään ei jätetä yksin ja jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään.\
Yhdenvertainen koulutus jokaiselle
Pienelle kansalle on elintärkeää, että kaikki pysyvät mukana, saavat laadukkaan koulutuksen ja pystyvät kouluttautumaan niin pitkälle kuin haluavat. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus laadukkaaseen koulutukseen taustasta tai asuinpaikasta riippumatta. Panostetaan varhaiskasvatukseen ja kouluihin, pidetään ryhmäkoot kohtuullisina sekä turvataan riittävä tuki sitä tarvitseville oppilaille. Maksuton koulutus, segregaation torjuminen ja tehokas puuttuminen kiusaamiseen, yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen luovat perustan yhdenvertaisille mahdollisuuksille oppia, kasvaa ja rakentaa hyvää tulevaisuutta.\
Työ ja toimeentulo jokaiselle
Jokaisen tulee saada mahdollisuus rakentaa omaa hyvinvointiaan työn, yrittämisen tai muun merkityksellisen toiminnan kautta. Työn vastaanottamisen, yrittämisen ja uuden kokeilemisen pitää olla aina järkevää ja mahdollista jokaiselle. Uudistetaan sosiaaliturvaa perustulon suuntaan ja puretaan kannustinloukkuja, jotta työn tekeminen ei johda kohtuuttomaan byrokratiaan ja tukien menetykseen. Helpotetaan yrittäjyyden aloittamista, vahvistetaan yrittäjien sosiaaliturvaa ja turvataan myös eläketurva muuttuvassa työelämässä. Samalla karsitaan ympäristölle haitallisia yritystukia ja siirretään verotuksen painopistettä työn verotuksesta erityisesti ympäristö- ja terveyshaittoihin.
Uskon intohimoisesti siihen, että poliittisia päätöksiä pitäisi tehdä tutkimustietoon nojaten, oikeudenmukaisesti kaikkien mahdollisuuksia hyvään elämään vahvistaen.
Tutustu myös kirjoituksiini sekä aloitteisiini Teot -sivulla sekä minuun henkilönä Johanna-sivulla.
Voit myös tutustua aiempiin vaaliteemoihini: