Asunnottomuus kasvaa – miksi sen pitäisi kiinnostaa jokaista?
Asunnottomuus on Suomessa kääntynyt kasvuun. Asunnottomuuden ja eriarvoisuuden kasvun pitäisi kiinnostaa ihan jokaista, ei pelkästään empatiasta, vaan myös itsekkäistä syistä: köyhyyden lisääntyminen heikentää koko yhteiskuntaa.
Helsingin Sanomissa kerrotaan tänään sinnittelijöistä - ihmisistä, jotka eivät ole syrjäytyneitä, mutta joiden rahat eivät silti riitä ruokaan ja asuntoon. Asunnottomuus on Suomessa kääntynyt kasvuun, vaikka pitkään toimimme maailmallakin malliesimerkkinä maasta, joka onnistui ratkaisemaan sen.
Asunnottomuuden ja eriarvoisuuden kasvun pitäisi kiinnostaa meistä ihan jokaista, omasta varallisuudesta tai asemasta riippumatta. Ei pelkästään siksi, että tunnemme empatiaa hankalissa tilanteissa eläviä kohtaan (vaikka sekin on tietysti erittäin toivottava syy), vaan myös itsekkäistä syistä. Köyhyyden lisääntyminen nimittäin heikentää ihan koko yhteiskuntaa, ei vain niiden heikompiosaisten oloja. Eriarvoisuuden kasvaessa yhteiskunta jakautuu vähitellen kahtia rikkaisiin ja köyhiin, ja kriisinkestävyys heikkenee.
Kuten HS:n juttu osoittaa, tämä kehitys ei ole jotain kaukaista tai abstraktia. Suomessa on tällä hetkellä jo yli 140 000 köyhyydessä elävää lasta, ja heistä lähes joka viides, yli 26 000 lasta, ei saa säännöllisesti tarpeeksi ruokaa (Pelastakaa Lapset 2025). Tämän hallituskauden aikana köyhyydessä elävien lasten määrä tulee kasvamaan yhteensä noin 31 000 lapsella.
Eriarvoisuus aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia ja sairauksia, syrjintää ja köyhyyttä, turvattomuutta ja ahdistusta, itseluottamuksen puutetta ja arvottomuuden tunnetta, ja se rajoittaa kouluttautumista ja sosiaalista elämää. (Therborn 2013)
Yhteiskunnan kahtiajakautuminen johtaa helposti myös nk. Marie Antoinette -ilmiöön, jossa varakkailla ei ole käsitystä vähävaraisten arjesta, ja luodut ratkaisumallit sitten heijastelevat tätä ymmärtämättömyyttä, lisäten eriarvoisuutta entisestään. (Therborn 2013) Hyviä esimerkkejä tältä hallituskaudelta ovat Kela-korvausten tason nostaminen, jotta yhä useammalla olisi varaa käydä yksityisellä lääkärissä, tai työttömyysturvan suojaosan poisto, jotta yhä useampi hankkisi osa-aikatyön sijaan kokoaikatyön.
Etuoikeutettujen ja muiden välinen jako synnyttää usein vihaa ja kapinointia (Tocqueville 1856), ja väkivaltarikollisuus lisääntyy: eriarvoisimmilla alueilla tehdään maailman eniten murhia, yhteys eriarvoisuuden kasvun ja väkivaltarikollisuuden välillä on suora. Yhteiskunnan vakaus ja rauha heikkenevät ja epäluottamus ja pelko lisääntyvät. Tämä koskettaa kaikkia.
Myös luottamuksen ja eriarvoisuuden välillä on suora yhteys. Kymmenen vuotta sitten kaksi kolmesta pohjoismaalaisesta oli samaa mieltä väitteen “useimpiin ihmisiin voi luottaa” kanssa. Brasiliassa, jossa eriarvoisuus on suurta, vastaava luku oli vain 3%. (Therborn 2013) Kyky luottaa kanssaihmisiin on yksi suomalaisen yhteiskunnan peruspilareita. Millainen maa Suomesta tulee, jos se viedään pois?
Ja sitten vielä se talous. Syrjäytyminen ei ole ilmaista: se maksaa menetettynä työpanoksena, lisääntyvinä sote-menoina ja sosiaaliturvatarpeina. THL:n arvion mukaan asunnottomuuden ehkäisy säästää julkiselta taloudelta 17000 - 52000 euroa vuodessa per henkilö.
Toivoisin, ettei kukaan, varallisuudesta riippumatta, haluaisi tahallaan edistää tätä kehitystä. Mutta jos ei muuten, niin itsekkäästäkin näkökulmasta asunnottomuuden ja eriarvoisuuden torjuminen kannattaa: Jos haluamme edelleen elää turvallisessa suomalaisessa lintukodossa, meillä ei ole varaa antaa ihmisten pudota kyydistä.