Vanhempainvapaiden jakaminen ei ole vain perheen oma asia
Vanhempainvapaiden jakaminen ei ole vain perheen oma päätös, vaan myös yhteiskunnallinen valinta. Se, kuka jää kotiin, vaikuttaa naisten asemaan työelämässä, palkkoihin ja tasa-arvoon koko yhteiskunnassa.
Ylen juttu toimitusjohtaja Aapo Mäestä, joka ei halunnut pitää päivääkään vanhempainvapaata, on herättänyt kummeksuntaa. Myönnän, että omakin ensireaktio oli lähinnä ärsytys, sen verran närkästystä herättäviä lausuntoja Mäki oli haastattelun täydeltä ripotellut. Toisaalta somessakin kyllä vedettiin sitten aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä Mäen onnistumisesta isänä ja johtajana, mitä en välttämättä pidä perusteltuna, kun emme perheen muusta ajankäytöstä ja ratkaisuista juuri mitään tiedä.
Ylen jutussa ja LinkedInissä Mäen yksi keskeinen pointti tuntui kuitenkin olevan kummastus siitä, miten ihmiset kehtaavat arvostella perheen omaa, vanhempien yhdessä tekemää päätöstä, sillä sehän ei ole kenenkään muun asia.
Tästä olen hiukan eri mieltä. Mäki on nimittäin myös itse tehnyt päätöksen tuoda perheensä ratkaisu julkiseen keskusteluun. Näin siitä muodostuu kannanotto siihen, miten vanhempainvapaat tulisi yhteiskunnassa järjestää, eli osa poliittista keskustelua.
On totta, että vanhempainvapaa on pitkälti jokaisen perheen oma päätös. Mutta usein unohdetaan, että yhteiskunnan siihen käyttämä raha ei ole. Siksi edellisen hallituksen aikana tehty perhevapaauudistus on hieno edistysaskel: se viestittää vanhemmille selkein sanoin rahallisen kepin ja porkkanan muodossa, että yhteiskunta tukee tasa-arvoiseen vanhemmuuteen sekä vanhemmuuden kulujen ja vanhemmuuden mahdollisesti työuralle aiheuttamien haittojen ja hidasteiden tasapuoliseen jakautumiseen.
Jokainen perhe saa tehdä omat valintansa, mutta yhteiskunnan ei silti tarvitse tukea perheiden ratkaisuja samalla tavalla. Käytäntö on osoittanut, että pitkät perhevapaat ovat haitallisia naisten työurille, työurien aikaiselle palkkakehitykselle ja eläkkeille. Tutkimus myös viittaa siihen, että vain äitien pitämät perhevapaat tukevat huonommin vanhempien mahdollisuuksia muodostaa yhtä lailla läheinen suhde pieneen lapseen tai jakaa vanhemmuuden ja kodinhoidon taakkaa tasa-arvoisesti.
Mäen ja hänen puolisonsa valinta kehystetäänkin monesti melko yksinkertaiseksi “äiti nyt vain halusi olla enemmän kotona, itse en” -päätökseksi, vaikka tutkitusti sillä on usein laajoja vaikutuksia äitien loppuelämään. Yksipuolisesti jaetuilla vapailla äidin palkkakehitys saattaa jäädä pysyvästi jälkeen siitä, mitä se tasaisemmin jaetuilla vapailla olisi voinut olla ja tuleva eläkekin siten pienemmäksi. Jos tällaisessa tilanteessa olevan pariskunnan kohdalle osuisi joskus vielä avioero, niin äiti olisi ottanut taloudellisen riskin ja pysyvän pienennyksen muutenkin pienempään eläkkeeseensä mahdollistamalla ex-miehensä suuret tulot ja taloudellisesti turvatun loppuelämän.
Jokainen perhe tekee omat valintansa, mutta valintoja ei tehdä tyhjiössä. Ei varsinkaan Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa, joka maailman mittakaavassa tukee vanhempainvapaita hyvinkin avokätisesti. Silloin on ihan perusteltua miettiä, millaisia ratkaisuja yhteiskunnan kannattaa tukea, ja millaisia perheet voivat sitten aivan omatoimisesti, toivottavasti kaikki riskit ja seuraukset eri osapuolille tiedostaen, omalla kustannuksellaan tehdä.
Ja ei, en ajattele, ettei pienten lasten kanssa vietetty aika voisi olla pienemmän eläkkeen ja heikomman palkkakehityksen arvoista. Mutta ajattelen kyllä, että yhtälailla miehillä tulisi olla oikeus ja mahdollisuus kokea pikkulapsiaika kaikkine puolineen, ja siksi yhteiskunnan on hyvä siihen myös kannustaa. On sääli, jos viime vuosituhannella muodostuneet normit ohjaavat isiä jättämään tämän ainutlaatuisen tilaisuuden käyttämättä.
Aivan oma ongelmansa onkin sitten jutussa esitetty ajatus siitä, ettei toimitusjohtaja voisi jäädä vanhempainvapaalle. Tästä kun on helposti johdettavissa päätelmä siitä, ettei nainen voisi toimitusjohtajana toimia, jos aikoo lapsia hankkia. Se jos mikä on sitä Mäenkin haikailemaa Suomen tuottavuusloikkaa haittaavaa huuhaata.