Miksi "turha tutkimus" ei ole niin turhaa kuin luulet?

Melko tasan vuosi sitten kirjoitin, että jälleen oli käynnistetty keskustelu tieteellisen tutkimuksen rahoituksesta, ja erityisesti siitä, mitä ja millaista tutkimusta kuuluisi rahoittaa. Lisäsin: “Tämähän siis on keskustelunaihe, joka toistuu kyllästyttävän tarkassa syklissä lähes vuosittain.” Ja jälleen olemme ilmeisesti saapuneet siihen vaiheeseen vuodesta! 🥳 Joten tutkijan näkökulmasta pari pointtia:

1. Tutkimusrahoitus ei perustu tuottavuuteen, eikä sen pidäkään. Tieteellinen tutkimus on investointi, jonka taloudellinen tuottavuus tulee useimmiten esiin vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua, jos ollenkaan. Jos kaikki tutkimus pitäisi perustella lyhyen aikavälin tuottavuudella, useimpia nykyisistä innovaatioistakaan ei olisi koskaan keksitty, koska suurin osa niistä olisi vaikuttanut sillä hetkellä hyödyttömiltä. Tiede ei ole tehdas, jossa investointi X tuottaa tuotoksen Y. Tieteessä tärkeimmät tuotokset ovat usein odottamattomia ja ensisilmäyksellä soveltamiskohteita voi olla vaikea keksiä, vaikka niitä myöhemmin löydettäisiin kymmeniä. (Esim. induktion hyötyjä ei keksittäessä tunnistettu.)
2. Yksittäinen tutkimus voi vaikuttaa merkityksettömältä, mutta se voi olla osa laajempaa kokonaisuutta. Tutkimusalat ruokkivat toisiaan: tekniikka tukee lääketiedettä, lääketiede yhteiskuntatieteitä, jne. Usein tieteellinen tutkimus toimii niin, että sen kautta opitaan samalla myös muualla sovellettavia tutkimusmenetelmiä, havaitaan jotain, mikä toimii myöhemmin monissa konteksteissa.
3. Hyödyllisyys on sidoksissa aikaan ja kulttuuriin. Se, mikä tänään näyttää turhalta, voi huomenna olla tärkeää. Tämän vuoksi poliittikkoja ei pitäisi päästää sotkeutumaan sen määrittämiseen, mikä tutkimus milloinkin on hyödyllistä.
4. Luovat oivallukset syntyvät usein odottamattomista suunnista. Jos tutkijoiden annetaan seurata omaa kiinnostustaan ja omia tutkimuskysymyksiään, syntyy myös enemmän uutta ja yllättävää tietoa, joka voi myöhemmin osoittautua läpimurroksi.
5. Julkisella tutkimusrahoituksella on mielestäni myös erikoisrooli. Yksityinen sektori rahoittaa tutkimusta, josta se voi odottaa välitöntä tuottoa. Julkisen tutkimusrahoituksen tehtävänä sen sijaan on varmistaa, että yhteiskunta saa myös sen tiedon, jota markkinat eivät tuota, mutta joka siitä huolimatta on meille arvokasta sivistyksen näkökulmasta tai taloudellisesti pidemmällä aikavälillä. Esim. Suomen Akatemian rahoituspäätökset perustuvat kansainväliseen vertaisarviointiin, ei yksittäisten poliitikkojen intuitioon tai fiilikseen. Juuri näin tieteen pitääkin toimia, jos sen uskottavuus ja laatu halutaan säilyttää. Rahoitushakemuksissa perustellaan pitkällisesti, miksi tutkimus on tarpeellinen ja miksi sen tuottama tieto on merkittävää. Huippuasiantuntijat arvioivat tutkimuksen potentiaalin täyttää nämä lupaukset. Noin 10-15% hakemuksista saa rahoitusta.
6. Julkisella tutkimusrahoituksella rahoitetaan myös tutkimusta, jonka tavoitteena on arvioida julkisen rahoituksen mahdollisimman vaikuttavaa käyttöä tai julkisen vallan toimintaa eri konteksteissa. Tältä vaikuttivat esimerkiksi monet Rydmanin nyt hylkäämät sote-hankkeet. Emmekö me siis haluakaan, että veroeuromme käytetään mahdollisimman tehokkaasti?
7. Ja vielä kommenttina jälleen kiertävään listaan joidenkin mielestä kyseenalaisista ja turhista hankkeista. Listan kärjessä on pyörinyt tutkimushanke nimeltä “Julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa”, joka sai Suomen Akatemialta 250k€ rahoitusta. Mitä tutkimus oikeasti tutkii? Hankkeen omien sivujen mukaan esimerkiksi sitä, huolehdimmeko niiden ihmisten vessaan pääsystä julkisissa tiloissa, joilla on jokin suolen toimintaan tai liikuntakykyyn vaikuttava vamma tai sairaus, ja sitä, millaisella hoitajaresurssilla vanhukset pääsisivät hoivakodissa vessaan, kun hätä iskee. Vanhenevassa Suomessa nämä eivät mielestäni kuulosta triviaaleilta tutkimusaiheilta. Itse ainakin toivoisin pääseväni vanhanakin vessaan sen sijaan, että joudun tekemään tarpeeni vaippaan.

Voitaisiinkohan tästä siis yhteisesti päätellä, ettei tutkimusta voi tuomita turhaksi pelkästään sen nimen perusteella, varsinkaan, jos ei ole aiheen asiantuntija?

Joten kyllä, tieteen rahoituksesta on oikeus ja hyväkin keskustella. Tieteen ensisijainen tehtävä on kuitenkin sivistää, ei palvella markkinoita. Kun tiede saa toimia itsenäisesti ja vapaana tuotto-odotuksista, sen kautta syntyy sivistystä, tietoa, ymmärrystä ja niitä innovaatioitakin. Siispä kun keskustellaan tieteen rahoituksesta, niin tehdäänhän se oikeasti mieli avoimena, ilman populismia, ja tieteen toimintaperiaatteisiin perehtyen ja niitä ymmärtäen? Ja jos et ole aiheen asiantuntija (jostain syystä tulee mieleen vaikkapa nykyinen sosiaali- ja terveysministerimme), niin ehkä kuitenkin olisi paras ihan vain luottaa niihin oikeisiin asiantuntijoihin tutkimuksen hyödyllisyyden määrittelyssä?